Ajanmukaisen ja relevantin tiedon avulla voidaan panostaa oikeisiin asioihin ja siten saadaan todennäköisemmin parempia tuloksia. Teemme mm. markkinatutkimuksia, kyselyitä, katugalluppeja ja asiakastutkimuksia asiakkaamme menestyksen varmistamiseksi. Lisäksi analysoimme, murskaamme dataa ja näppäilemme exceliä parhaan päätöksenteon tueksi.
PK-yrityksissa tutkimus monesti mielletään kalliiksi (ja siten turhaksi) toimenpiteeksi, joka ei tuota mitään. Tutkimuksen tuotto perustuu kuitenkin välilliseen hyötyyn eli esim. potentiaalisten liiketoiminnan mahdollisuuksien tunnistamiseen ja resurssien säästämiseen. Siksi siihen kannattaa panostaa. Edes vähän.
Markkinatutkimus kerää dataa yrityksen ulkopuolelta. Siinä kartoitetaan nimensä mukaisesti markkinoiden vetovoimaisuus (kasvava/laskeva). Tutkimuksessa selvitetään alan trendit, haistellaan kilpailijat, tunnistetaan potentiaaliset kohderyhmät, hankitaan markkinatietoa sitä tarjoavilta yrityksiltä ja netistä, laaditaan SWOT-analyysi ja tehdään kevyt riskianalyysi.
Kohderyhmätutkimus porautuu syvemmälle potentiaalisiin asiakkaisiin ja heidän tarpeisiinsa. Sen tarkoitus on löytää mahdollisuuksia ja varautua uhkiin. Tärkein tehtävä on kasvattaa ymmärrystä siitä mitä kohderyhmä haluaa ostaa, millä hinnalla ja miten. Kohderyhmätutkimuksen työkaluja ovat mm. kyselytutkimukset, viiteryhmät ja syvähaastattelut.