RATKAISUMME
PK-yritykset monesti olettavat tietävänsä mistä kasvu tulee tai mikä sen mahdollisesti estää. Ja sitten päädytään investoimaan markkinointiviestimään isosti ja tulokset ovat ohuita. Jaamme ratkaisumme kasvun pohjustajiin ja sen mahdollistajiin. Ensin käydään yhdessä läpi, että edellytykset kasvulle ovat ylipäätään olemassa ja sitten vasta avataan mahdollistajien mielenkiintoinen työkalupakki.
Millä osa-alueella on yrityksesi toistaiseksi valjastamaton potentiaali?

KONSEPTIN KIRKASTAMINEN
Maailma muuttuu ja liiketoimintakonseptit sen mukana. Tai ainakin pitäisi. Liian usein kohtaamme yrityksiä, jotka panostavat isosti mainontaan, vaikka bisnesmalli, tuotteet ja/tai palvelut ovat auttamattomasti ajastaan jäljessä. Modernisoidaan konseptinne yhdessä!

BRÄNDIN TUOREUTTAMINEN
Ei ole kovinkaan kauan aikaa siitä kun tuote myi kunhan se täytti tehtävänsä. Globalisaation myötä kilpailu on kuitenkin kasvanut eksponentiaalisesti ja lisäksi yksittäinen pieni toimijakin voi kilpailla verrattain isoja vastaan samoilla markkinoilla. Brändin merkitystä ei voisi enempää korostaa!

KATTEIDEN PARANTAMINEN
Katteiden parantaminen lähtee tuote/palvelu -portfolion tarkasta analysoimisesta, jonka pohjalta kannattamattomia haudataan ja uusia tarjooamia luodaan. Hinnoittelun suunnittelulla on myös keskeinen rooli katteiden parantamisessa.

RAHOITUKSEN VARMISTAMINEN
PK-yritysten yleinen virhe on aliarvioida tarvittavan pääoman määrä. Rahan lähteitä on kuitenkin useita ja rahoitusstrategian suunnittelu auttaa kannattavan kasvun rakentamisessa. Olemme rakentaneet rahoitusympyrän, joka on nähtävissä täällä.

MYYNNIN LISÄÄMINEN
Myyntiä voidaan lisätä monella tavalla. Tyypillisimpiä ovat jakelukanavaverkoston kasvattaminen, olemassa olevan vahvistaminen, yrityksen sisäisen myyntiaktiviteetin nostattaminen ja strategisten kumppanuuksien solmiminen.

NÄKYVYYDEN KASVATTAMINEN
Markkinointiviestinnässä mahdollisuudet ovat isommat kuin ikinä! Tärkeintä on suunnitella voittava strategia ja laatia sen pohjalta vuosikalenteri systemaattisen näkyvyyden kasvattamisen mahdollistamiseksi.

TOIMINNAN TEHOSTAMINEN
Toiminnan tehostamisen yhteydessä puhutaan valtaosin digitalisoinnista, joka toki on merkittävässä roolissa. Myös esim. sisäisten prosessien kehittäminen, tuotannon optimointi ja henkilöstön koulutus ovat tärkeitä välineitä toiminnan tehostamiseksi.

ORGANISAATION VAHVISTAMINEN
Mitä ydinosaamista organisaatiossa tulee olla ja mitä sen sijaan kannattaa ulkoistaa? Miten tehokas alihankintaverkosto luodaan ja minkälaisten toimijoiden kannattaisi solmia strategisia kumppanuuksia? Miten paljon on järkevää panostaa koulutukseen ja työhyvinvointiin?
Olemme kehittäneet täysin uudenlaisen toimintamallimme 20 vuoden asiakastyön pohjalta.
TYÖKALUMME
Aloitetaan hankkimalla tarvittava tieto faktoihin nojaavan päätöksenteon tueksi. Jatketaan luontevasti työpajoilla ison kuvan määrittämiseksi. Luodaan muodon avulla tuotteesta tai palvelusta haluttava ja lopuksi huudetaan siitä kohdennetuissa kanavissa potentiaalisille asiakkaille.
“Ei kannata huutaa ilman voittavaa suuntaa.”
– Tommi Lampila

1 TIETO
Tieto muuttaa oletuksen faktaksi.
#Tutkimus
#Analytiikka
#Laskenta
#Kyselyt
#Selvitykset
…
Lue lisää
2 SUUNTA
Suunta määrittää voittavan strategian.
#Konsepti
#Ansaintamalli
#Tuotteistus
#Resurssit
#Suunnitelmat
…
Lue lisää
3 MUOTO
Muoto veistelee tarjoaman haluttavaksi.
#Identiteetti
#Brändi
#Palvelumuotoilu
#Nettisivut
#Myyntimateriaalit
…
Lue lisää
4 HUUTO
Huuto kääntää tekemisen kaupaksi.
#Mainonta
#Viestintä
#Myynti
#Some
#PR
…
Lue lisää