Kilpailun kiristyessä yhä merkittävämpiä kilpailuetuja ovat visuaalisen ja viestinnällisen muotoilun avulla saavutettava erottuminen kilpailijoista – vetovoimaisuuden kasvattaminen ja ostamisen helpottaminen. Ja se taas tuo lisää kauppaa ja kasvattaa myös katteita.
Freelancereista ja pienistä yrityksistä koostuva verkostomme on hioutunut useiden vuosien varrella kirkkaasti loistaviksi timanteiksi. Sparraamme teitä, kasaamme tarpeeseen parhaiten sopivan tiimin ja hoidamme projektinhallinnan. Ja kaiken tämän teemme suurella intohimolla laadukasta muotoilua kohtaan.
Visuaalisen suunnittelun avulla voidaan varmistaa erottuminen kilpailijoista, luoda pysyvä muistijälki ja lisätä yrityksen, tuotteen tai palvelun haluttavuutta omassa kohderyhmässään. Visuaalisuuden tehtävänä on tukea haluttua viestiä, ei toisinpäin.
Olemme suunnitelleet ilmeitä niin pienille kuin isommillekin yrityksille, hyvin erilaisille tuotteille ja palveluille. Ilme luo mielikuvia ja lisää uskottavuutta. Sen tulee kestää aikaa ja lisätä haluttavuutta.
Lomakkeisto pitää sisällään yritysilmeen ydinsovellukset kuten käyntikortit, word-pohjan ja kirjelomakkeen.
Olemassa olevaan yritysilmeeseen pohjautuvalla, asiantuntevalla toimitilasuunnittelulla voidaan vaikuttaa asiakkaiden, työntekijöiden ja kumppaneiden mielikuviin ja kertoa valittua tarinaa niin että se jää mieleen.
Kauttamme onnistuu niin yrityksen imagokuvat, tuotekuvaukset, henkilökuvat kuin myös tarvittaessa kuvapankkikuvien etsintä ja värimäärittelyt.
Joskus kuitenkin riittää kumppaniemme valmismallistojen kahlaaminen ja logon sijoittaminen oikeaan paikkaan.
Valitsemme aina tehtävään parhaiten soveltuvan kuvittajan monien kymmenien lahjakkuuksien joukosta.
Me suunnittelemme teippaukset ja annamme kumppaniemme hoitaa itse tarroittamisen.
Parhaimmillaan pakkaussuunnittelu kulkee rinta rinnan tuotesuunnittelun kanssa, mutta se voidaan myös tehdä erikseen jo olemassa olevalle tuotteelle. Suunnittelussa tärkeimpiä asioita ovat pakkauksen vetovoimaisuus, sen toimivuus logistisessa ketjussa ja kustannukset.
Usein eivät ole vaan asiakkaalle lähtee viinipullo jouluna ja pikeepaita kesällä. Pienemmillä yrityksillä useimmiten ei sitäkään. Anna meidän auttaa.
Viestinnällinen identiteetti koostuu yrityksen nimestä ja toimintakulttuurin ympärille suunniteltavista viestinnällisistä työkaluista kuten ydinviestit, palvelulupaukset ja kivijalkateksti. Viestinnällinen identiteetti on yrityksen kommunikaation sielu.
Katso myös HUUTO -tuotteemme viestinnän konkreettiseen tekemiseen.
Viestintä workshop on 1/2 – 2 päivän ennalta määriteltyä agendaa noudattava kokonaisuus, jossa suunnitellaan yritykselle, tuotteelle tai palvelulle viestinnällinen identiteetti. Workshopin aikana määritellään tarpeesta riippuen mm. ydinviestit, palvelulupaus, tone-of-voice ja sisäiset viestinnän työkalut.
Työpaja antaa valmiudet hyödyntää viestintää strategisena työkaluna tuotteiden ja palveluiden brändäyksessä.
Nimisuunnittelu on todella tärkeä, mutta vaikea taiteenlaji. Siinä tulee ottaa huomioon kilpailijoiden nimet, nimen etymologia ja tänä päivänä ennen kaikkea se onko domain vapaana. Me autamme sinua luomaan yrityksellesi, tuotteellesi tai palvelullesi myyvän ja erottuvan nimen.
Sloganin tehtävänä on tiivistää pariin kolmeen sanaan mistä yrityksessäsi, tuotteessasi tai palvelussasi on kysymys. Yksi parhaista Suomessa on esimerkiksi muuttoyhtiö Niemen “Niemi muuttaa kaiken”. Me autamme sinua luomaan erottuvan sloganin joka muistetaan.
Sovelluksissa viestintä ja visuaalisuus yhdistetään saumattomasti toisiinsa kertomaan yhtenäistä tarinaa yrityksestä tai tuotteesta.
Nettisivut ja niiden käyttö on muuttunut voimakkaasti viimeisten vuosien aikana. Siinä missä vielä 5 vuotta sitten tehtiin sivuja kun ne piti olla niin nyt sivujen suunnittelu alkaa sivuston tehtävän ja sille asetettujen tavoitteiden määrittelystä, joka luo perustan laadukkaan sivuston suunnittelulle. Unohtamatta tietenkään mobiilikäyttäjiä.
Video on suositumpi kuin mikään muu median muoto tällä hetkellä. Video kuulostaa kalliilta, mutta sitä se ei enää ole. Teemme yritys- ja tuotevideoita laadukasta kumppaniverkostoamme hyödyntäen. Myös tuotemanuaalivideoiden kysyntä on kasvamaan päin.
Powerpoint. Yäk sanoo moni. Tämä johtunee siitä, että usein ne ovat ihan liian pitkiä ja visuaalisesti kaikkea muuta kuin kauniita. Me muokkaamme yritys- tai tuotepresiksesi myyväksi ja napakaksi esitykseksi. Toki myös suunnittelemme ihan tuoreita presiksiä saamiemme tietojen pohjalta.
Painettavien esitteiden vähentyminen on luonut ihan uudenlaisia mahdollisuuksia painetun sanan hyödyntämiseen. Painotekniikat ovat kehittyneet ja kustannukset tulleet alas sen verran, että nyt on mahdollista erottua joukosta.