KASVA TAI KUOLE!
Menestystarinat pohjautuvat tiedon pohjalta luotuun kasvustrategiaan ja sen onnistuneeseen jalkautukseen.
Kaikki lähtee kuitenkin ensimmäisestä kohtaamisesta, joka on veloitukseton.
LUE LISÄÄ
Tutustu lisää (Wikipedia)
Menestystarinat pohjautuvat tiedon pohjalta luotuun kasvustrategiaan ja sen onnistuneeseen jalkautukseen.
Kaikki lähtee kuitenkin ensimmäisestä kohtaamisesta, joka on veloitukseton.
Lyhyen tapaamisen tehtävänä on löytää kasvun mahdollisuuksia tulevaisuuden menestymiseksi.
Investoit ainoastaan pienen hetken kallisarvoista aikaasi.
Tutkimme asiakkaidenne todelliset tarpeet, selkeytämme markkinatilanteen, pengomme kilpailijanne ja heidän kilpailuetunsa, kysymme henkilöstöltänne ja tarvittaessa sidosryhmiltä. Saadun tiedon avulla on mahdollista luoda aidosti voittava kasvustrategia ja jalkauttaa se onnistuneesti.
Laadimme kanssanne voittavan kasvustrategian ja siitä johdetun kasvusuunnitelman. Otamme kantaa myös kasvun rahoittamiseen kestävän kasvun varmistamiseksi.
Tuemme yrityksenne kasvupolkua resursoiden, sparraten, projektijohtaen ja jatkuvasti tekemistä mitaten. Autamme myös lisärahoituksen osalta matkan edetessä.
Ainoa toimintamme tarkoitus on kasvattaa asiakkaamme bisnestä.
Asiakastyytyväisyys on tärkein työtämme ohjaava laatumittari.
Kannattavan kasvun edellytyksenä on voittava strategia, selkeä suunnitelma ja loistava toteutus. Ota yhteyttä niin laitetaan yrityksesi lentoon!
Tutkimme, konsultoimme, analysoimme, sparraamme, mitä vaan kunhan löydämme yhdessä olennaisimmat kehittämiskohteet asiakkaamme liiketoiminnan kasvun varmistamiseksi.
Eri projekteihin tarvitaan hyvin erilaista osaamista. Sen takia emme istuta ketään turhaan toimistolla vaan olemme rakentaneet laajan ekosysteemin, josta valitsemme kuhunkin projektiin parhaiten sopivan tiimin.
Johdamme kasvuprojektit usean vuoden ammattitaidolla niin, että aikataulut ja budjetit pitävät. Näin varmistamme asiakkaamme menestyksen.
Olemme kehittäneet täysin uudenlaisen toimintamallimme 20 vuoden asiakastyön pohjalta.
Aloitetaan hankkimalla tarvittava tieto faktoihin nojaavan päätöksenteon tueksi. Jatketaan luontevasti työpajoilla ison kuvan määrittämiseksi. Luodaan muodon avulla tuotteesta tai palvelusta haluttava ja lopuksi huudetaan siitä kohdennetuissa kanavissa potentiaalisille asiakkaille.
“Ei kannata huutaa ilman voittavaa suuntaa.”
– Tommi Lampila
#Tutkimus
#Analytiikka
#Laskenta
#Kyselyt
#Selvitykset
…
#Konsepti
#Ansaintamalli
#Tuotteistus
#Resurssit
#Suunnitelmat
…
#Identiteetti
#Brändi
#Palvelumuotoilu
#Nettisivut
#Myyntimateriaalit
…
#Mainonta
#Viestintä
#Myynti
#Some
#PR
…
”Kun pöydän molemmilla puolilla istuu täydellisyyden tavoittelija niin projekti ei välttämättä ole helpoimmasta päästä, mutta lopputulos sitäkin parempi. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja suosittelemme I+D:tä kaikille niille firmoille, jotka kaipaavat aikaa kestävää laatua!”
– Ville Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja, JANNENISKA OY